Olkkarin Striimiryhmä

19.maaliskuuta se alkoi. Koronaeristyksessä aloitimme pelaamaan pulma-seikkailupelejä Olkkarin Discord-serverillä pienellä porukalla.

Useimpina iltoina 18.00 tai 19.00 alkaen ratkottiin aivopähkinä toisensa perään. Peli pyöri minun koneellani, ja varsinkin Hannu huikki kuulokkeista ongelmiin ratkaisuja etänä aivan yhtä paljon kuin minä joka ohjasin peliä.
Kohta porukkaan vakiintui minun lisäkseni Hannu, Mari ja Ville. Myös joitain muita kävi striimiä muutaman kerran katsomassa.

Hannu oli läsnä striimissä joka kerta, ainakin tähän asti, kun näillä näkymin viimeisestä pelistä on vielä vähän jäljellä. Ehkä siksikin että vähän Hannua vaivasinkin, ja pyysin tulemaan paikalle, kun oli striimiläisistä aktiivisin ratkomaan pelin ongelmia.
Villestä huomasin että hänelle striimi oli tärkeä. Se antoi minullekin lisää intoa jatkaa. Myös Mari osallistui aktiivisesti.

Striimin lomassa puhuttiin ääniyhteydellä välissä muistakin asioista, kun pelissä oltiin jumissa ja minä vain kliksuttelin sinne tänne etsien ratkaisua. Teimme myös pelien välissä striimiläisten yhteisen laavuretken.
Pelitunteja meille on nyt kertynyt pelipalvelin Steamin mittareiden mukaan yhteensä 50 tuntia peleihin Botanicula, Gorogoa, The Whispered World ja Broken Age.

27.4. Seinäjoella
Joni Lähdesmäki

Striimiläisen näkökulmasta:

”Vaikka oonki paljo viime vuosina katsonut erialisia pelien striimeja englanniksi, en oo tullu ite osallistuneeksi niissä juurikaan. Tässä Olkkarin pelistriimeissä olen itse päässyt vaikuttamaan ihan eri tavalla pienessä ryhmässä pelatessa. Joten tämä on sikäli erilaista, toisin kuten vaikka youtube -pelivideoita katsellessa, pääsee itsekkin osallistumaan. Thumbs up!” -Hannu Äijälä